Alku-kaura kiinnosti Orimattilassa

Uusi myllykaura Alku oli esillä Orimattilan Pakaassa, kun Borealin Jyvä meininki –kiertue starttasi keskiviikkona Heikki Häppölän tilalta.

jyva_meininki_logo_allekirjTilan noin 150 hehtaarilla kasvaa syys- ja kevätvehnää, ohraa sekä kauraa. Kaura otettiin mukaan viljelykiertoon tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

–    Kauralle tuntuu olevan nostetta, ja Fazerkin on panostanut siihen, isäntä perustelee kauran viljelyn aloittamista.

Lajikkeeksi valikoitu Alku, josta Fazer Mylly tekee kaurasopimuksia.  Alku soveltuu hyvin myllykauran tuotantoon, sillä tärkeimmät laatuominaisuudet täyttyvät hyvin. Alku-kauran jyväkoko, lajitteluaste sekä hehtolitrapaino ovat hyvät ja kuoripitoisuus alhainen.

Tero Hirvi Fazer Myllyltä kertoi, että kauralla näkymät ovat hyvät. Kaura kiinnostaa maailmalla ja meillä Suomessa.

–    Fazerin vuonna 2013 toimintansa aloittanut kauramylly käy nyt lähes täydellä teholla.

Alku-lajike on tänä vuonna ensimmäistä vuotta laajemmassa tuotannossa. Viljelyksiä on Tero Hirven mukaan pääasiassa Hämeen alueella, mutta myös Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla.

Lämpöä kaivataan

Pellon laidalla puhutti erityisesti kasvukauden viileä ja kostea sää. Häppölän tilalla kasvukausi on ollut vähintäänkin haasteellinen.

–    Kylvöt olivat myöhässä, orastuminen hidasta ja kesäkuun aikana vettä tuli yli 100 milliä, isäntä luettelee.

Lämpösummaa kesäkuun alusta on kertynyt vasta vajaa 300 astetta, joten nyt kaivataan lämpimämpiä ja kuivempia säitä.

Alku-kaura on suorakylvetty kesäkuun 2. päivä. Kylvön yhteydessä annettiin typpeä 95 kg ja rikkakasviruiskutuksen yhteydessä myös lehtilannoitetta.

–    Alku-kaura sopii kasvuajaltaan hyvin tällä alueella viljeltäväksi. Se ei ole kaikkein myöhäisimpiä kauroja, joten sen suhteen ei tarvitse olla huolissaan, vaikka kylvö on ollut normaalia myöhäisempi, Borealin kauran jalostaja Leena Pietilä sanoo.

Alku on satoisa lajike ja Pietilän mukaan sille voisi antaa kasvukauden aikana lisätyppeä, jotta satopotentiaali saadaan parhaiten hyödynnettyä.

–    Borealin viljelyteknisissä kokeissa jaettu lannoitus on Alku-kaurallakin lisännyt sadon määrää ja jossain tilanteessa vaikuttanut positiivisesti myös jyväkokoon, Pietilä kertoo.

alku_kiertue_kansi
Alku-kaura kiinnosti Orimattilan tilaisuudessa.