Historian havinaa: Kasvinjalostus saa tekijänoikeudet

1.8.2019

Kun laki kasvinjalostustoiminnan edistämisestä astui voimaan 1977, alkoi Suomessa lainsäädännön vaihe, jossa luotiin pohjaa kasvinjalostuksen nykyiselle muodolle.

Kasvinjalostus oli yleisesti ollut yhteiskunnan rahoittamaa toimintaa. Moderniin yhteiskuntaan siirtyminen oli johtanut kuitenkin siihen, että valtioiden rahoitusosuus oli vähentynyt ja kasvinjalostuksesta oli tullut kasvintuotannon itsensä rahoittamaa kaupallista toimintaa. Sama suuntaus oli nähtävissä useimmissa Euroopan maissa.

Jalostustoiminnan oikeuksiin liittyi ongelmia. Kun jalostetun lajikkeen siemenmateriaalia oli mahdollista jatkaa sukupolvesta toiseen, ei jalostaja voinut ilman erityisen lain suomaa oikeutta saada riittävää korvausta työlleen. Oli kyse tekijänoikeudesta.

Kansainvälinen kasvinjalostajan oikeuksien kehittäminen alkoi jo maailmansotien välisenä aikana. Ongelmaksi muodostui se, että lajikkeella saattoi olla suojaus yhdessä maassa, mutta ei toisessa. Vuonna 1961 allekirjoitettiin Pariisissa ensimmäinen kasvinjalostajan oikeudet tunnustava kansainvälinen, nyt jo 53 jäsenmaan kattava sopimus UPOV, Act of the International Convention for the Protection of New Varieties of Plants.

Suomessa maa- ja metsätalousministeriö asetti 70-luvulla työryhmän selvittämään kasvinjalostajan oikeuksia. Tämän työn tuloksena saatiin vuonna 1977 laki kasvinjalostustoiminnan edistämisestä (8.12.1977 nro 869/77). Tätä pidetään ensimmäisenä “kasvinjalostajanoikeuslakina” maassamme.

Vuonna 1992 kasvinjalostajan oikeuksiin saatiin merkittävä parannus, kun Suomen kansallinen laki kasvinjalostajanoikeuksista tunnusti jalostajan yksinoikeuden jalostamansa lajikkeen lisäysaineiston ammattimaiseen hyväksikäyttämiseen. Jatkossa lajikkeen kaupalliseen hyödyntämiseen tarvittiin jalostajan lupa.

Suomi liittyi Euroopan unioniin vuoden 1995 alusta. EU:ssa hyväksyttiin samana vuonna kasvinjalostajien ns. yhteisöoikeus-asetus vuoden 1991 UPOV-sopimuksen mukaisesti. Se antoi jalostajalle mahdollisuuden hakea oikeuttaan yhdellä hakemuksella koko EU:n alueella. Vuoden 1991 sopimuksen mukaan jalostajalla tulee olla oikeus saada korvausta myös viljelijältä, joka omalla tilallaan omaan käyttöön lisää suojattua lajiketta. Kansallista lakia uudistettiin tämän sopimuksen mukaiseksi vuonna 1999.

Tänään kasvinjalostajanoikeudet ovat Suomessa vertailun kestävällä kansainvälisellä tasolla.