Uudesta Justus-ohrasta huippusato Alastarolla

Juha Tiiri viljeli viime vuonna ensimmäistä kertaa uutta monitahoista Justus-ohraa tilallaan Alastarolla ja satotaso suorastaan yllätti viljelijän.

ohra
Monitahoisen ohran lajikekehitys on edennyt huimasti, erityisesti satotasot ovat nousseet.

–    Täysin normaaleilla viljelytoimilla satoa kertyi viime kesänä 7800 kg/ha, Tiiri kertoo.

Normaalit viljelytoimet Tiirin tilalla tarkoittaa, että ohra ruiskutettiin kahteen kertaan; alkukesällä torjuttiin rikat ja myöhemmin tehtiin tauti- ja laontorjunta kertaalleen.

Juha Tiirin mukaan Justus-kasvusto pysyi hyvin pystyssä, koska kasvusto ei ollut liian tiheä. Pahimmat sadekuurotkin sattuivat Justuksen kehityksen kannalta sen verran myöhään, että kasvusto ei sateista piitannut. Monitahoisen aikaisuus oli tässä kohtaa valttia.

Justus-ohraa oli Tiirillä tuotannossa 10 hehtaaria ja sato toimitettiin siemeneksi Hankkijalle, kuten tilan muukin viljasato.

Hyväkuntoiselta lohkolta laadukas sato

Tiirin tila on maitotila, ja nurmiala on noin 1/3 koko tilan peltopinta-alasta. Nurmi viljelykierrossa pitää lohkot hyvässä kunnossa. Justus-lohkonkin esikasvina oli nurmi. Keväällä lohkolle levitettiin turvelantaa ja salpietaria lannoitteeksi. Kylvöille Alastarolla päästiin aikaisin, 25.4.

–    Vaikka keskikesällä oli viiden viikon poutajakso ja hellettä, Justus ei näyttänyt kärsivän kuivuudesta. Maa oli sen verran hyvässä kunnossa, Juha Tiiri sanoo.

Kuivuus ei myöskään tuntunut rajoittavan sadon laatua, sillä Justuksen jyväkoko oli suurta (43,7 g) ja hehtolitrapaino korkea, lähes 74,5 kg. Justus puitiin 16.8.

Justus on kasvuajaltaan melko myöhäinen monitahoinen ohrauutuus. Sen satotaso on kokeissa ollut monitahoisten ohrien parhaimmistoa ja pärjää satoisuudessaan monille kaksitahoisillekin lajikkeille. Justus on tuottoisa vaihtoehto rehuohran tuotantoon koko ohran viljelyalueella. Ison jyväkokonsa ansiosta se on myös lupaava tärkkelysohra. Justuksen siementä myy Agrimarketit.

Lue lisää JustusBOR-ohran ominaisuuksista ja tutustu koetuloksiin.