Heikki BOR

Huippusatoisa aikainen rehuherne, jonka vahva varsi ja korkea valkuaispitoisuus takaavat parhaat lähtökohdat kotimaisen valkuaisen tuotantoon.

Jälleenmyyjät

Heikki kuuluu aikaisiin hernelajikkeisiin. Heikin kasvuaika on kaksi vuorokautta vähemmän kuin virallisten lajikekokeiden mittarilajike Astronautella. Heikkiä suositellaan viljelyyn vyöhykkeille I-III.

Heikki on sadoltaan herneiden kärkilajikkeita Astro­nautea ja Ingridiä satoisampi. Heikki on tuottanut vakaasti satoa kaikilla testausvyöhykkeillä.

Heikki on keltasiemeninen lajike, jonka valkuaispitoisuus on hernelajikkeiston korkeimpia. Heikki soveltuu erinomaisesti valkuaisrehun tuotantoon. Suhteellisen pienen siemenkoon ansiosta se ei ole herkkä vaurioitumaan puinnissa tai kuivatuksessa.

Heikin varsi on erittäin luja. Heikin lakolukema on ollut virallisissa lajikekokeissa selvästi kilpailijoita alhaisempi.

Heikin taudinkestävyys on hyvä.

Herneen viljely onnistuu parhaiten hyvärakenteisilla, ravinteikkailla hietamailla ja kevyehköillä savipelloilla, jotka on kalkittu hyvin. Tauti- ja tuholaisongelmien välttämiseksi herneen viljelystä on suositeltavaa pitää viisi välivuotta, ennen kuin viljellee sitä uudestaan samalla lohkolla. Välivuosina lohkolla ei myöskään tule viljellä härkäpapua tai öljykasveja.

Boreal Kasvinjalostus Oy
Linjanumero: BOR 16034
Kasvilajikeluetteloon: 2022

Lähde: Viralliset lajikekokeet 2017 – 2024, px.luke.fi, (M) = Mittarilajike

Lajikevertailu

Lajike Kasvuaika Sato (kg/ha) Käyttötarkoitus Valkuainen (%)
Eso 96 4339 elintarvike, rehu 24,3
Heikki 94 4367 elintarvike, rehu 25,2
Lempi 92 4360 elintarvike, rehu 23,2
Loviisa elintarvike, rehu
Matilda 98 5144 elintarvike, rehu 23,5
Sisu elintarvike, rehu

Lähde: Viralliset lajikekokeet 2017 – 2024, px.luke.fi, (M) = Mittarilajike

Lisätietoja

Pertti Pärssinen

Pertti Pärssinen

Kasvinjalostaja

Nurmikasvit, herne, härkäpapu

Uutuudet

  • Uutuus

    SanttuBOR

    Nurmikasvit
    Nurminatojen satokärjessä
    Sato kg/ha: 10670
    Lue lisää
  • Uutuus

    DorothyBOR

    Nurmikasvit
    Talvenkestävä satotimotei
    Sato kg/ha: 11211
    Lue lisää
  • Uutuus

    DiandraBOR

    Nurmikasvit
    Satoisa, nopeakasvuinen timotei
    Sato kg/ha: 11146
    Lue lisää
  • Uutuus

    LempiBOR

    Herne
    Erittäin aikainen viljelyvarma rehuherne
    Kasvuaika vrk: 92
    Sato kg/ha: 4360
    Lue lisää
  • Uutuus

    HeikkiBOR

    Herne
    Laonkestävyydeltään ja valkuaissadoltaan kärkiherne
    Kasvuaika vrk: 94
    Sato kg/ha: 4367
    Lue lisää
  • Uutuus

    Messi

    Öljykasvit
    Entistä satoisampi puolikääpiölajike
    Lue lisää
  • Uutuus

    SinuheBOR

    Kevätrypsi
    Öljypitoinen satoloikkaaja
    Kasvuaika vrk: 105
    Sato kg/ha: 2058
    Lue lisää
  • Uutuus

    NestorBOR

    Kauralajikkeet
    Huippusatoa myös haastavissa oloissa
    Kasvuaika vrk: 95
    Sato kg/ha: 7013
    Lue lisää
  • Uutuus

    JukkaBOR

    Kauralajikkeet
    Aikaista satopotentiaalia
    Kasvuaika vrk: 92
    Sato kg/ha: 6262
    Lue lisää