Syysviljoja kylvössä runsaasti

14.1.2014

Viime syksynä syysruista ja -vehnää kylvettiin runsaasti. Syysrukiin kylvöala nousi arviolta 25 000 hehtaariin eli kaksinkertaistui edellisvuodesta. Syysvehnän kylvöala on arvion mukaan 2000-luvun suurin, noin 50 000 hehtaaria. Tiedot käy ilmi Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Tiken joulukuussa julkaisemasta ennakollisesta syyskylvöalasta. Myös syysöljykasveja kylvettiin viime syksynä aiempaa enemmän.

Syysviljat mukaan suunnitelmiin jo keväällä

Syysviljojen kylvö tulee huomioida jo kevään viljelysuunnitelmissa. Valitsemalla syysviljalohkolle esikasviksi esimerkiksi aikaisen ohran tai rypsin, voidaan osaltaan parantaa syysviljojen kylvömahdollisuuksia syksyllä. Näin pelto saadaan tuottamaan tehokkaasti ja myös esikasvista paras hyöty irti, kun seuraava kasvi kylvetään heti syksyllä.

Rukiin lajikevalikoimassa on tarjolla sekä perinteisiä populaatioruislajikkeita että hybridilajikkeita. Populaatiolajikkeet sopivat laajasti viljelyyn koko rukiin tuotantoalueella ja uuden Reetta-lajikkeen myötä satotaso ja korrenlujuus on parantunut huomattavasti vanhempiin lajikkeisiin verrattuna.

Hybridilajikkeet tarjoavat korkeaa satopotentiaalia ja niiden suosio on viime vuosina kasvanut, kun tarjolla on ollut hyvin talvenkestäviä vaihtoehtoja. Suomessa laajasti testattu saksalainen Evolo-lajike on noussut jo maamme toiseksi viljellyimmäksi ruislajikkeeksi. Sen rinnalla tarjolla on nyt myös uusi lajike Brasetto, joka Evolon tapaan on erittäin satoisa ja talvenkestävä. Hybridirukiin menestyksekäs viljely perustuu oikeaan viljelytapaan, ja viljelyyn on laadittu Hybridirukiin viljelyohje.

Tutustu myös syysvehnän ja syysrapsin lajikevalikoimaamme.