Ajankohtaista

Viljelyalatilastojen mukaan kevätviljojen osuus kasvoi tällä kasvukaudella samalla kun syysviljojen viljelypinta-ala puolittui. Kevätviljoista eniten alaa kasvatti kaura, noin 9 prosentilla. Valkuaiskasveista herneala kasvoi merkittävästi ja härkäpavun ala säilyi kuta kuinkin ennallaan, mutta öljykasvien…
Puintikiireet kolkuttavat jälleen ovella: vapun tienoilla kylvetyt aikaiset lajikkeet ovat niin etelässä kuin myös Pohjanmaalla valmiita puitaviksi. Jälkiversonnasta kärsivien kasvustojen puintiajankohdan valitseminen voi kuitenkin olla hankalaa. Kevätviljat kärsivät tällä kasvukaudella ensin kevätkuivuudesta, sitten…
Käytännön Maamiehen järjestämässä satokisassa lähes puolet kisaajista luottaa Borealin lajikkeisiin. Borealin kevätvehnät ovat hyvin edustettuina Käytännön Maamiehen järjestämässä kevätvehnän satokisassa. Lähes puolet kilpailuun ilmoittautuneiden viljelijöiden lajikkeista tulee uudistuneesta kotimaisesta vehnävalikoimasta. Kevätvehnävalikoimamme uudistui muutama…
Viime syksyn KoneAgria-messuilla arvoimme osastolla kävijöiden kesken säkillisen Helmi-uutuusvehnää. Voitto osui Somerolla isänsä kanssa tilaa viljelevälle Petteri Pentille. Soitimme voittajalle uudelleen Helmin nimipäivän alla. Arvontapalkinnosta iloisesti yllättynyt nuori viljelijä suunnitteli syksyllä, että laittaa…

HelmiBOR

30.3.2020

Laadukas myllyvehnä, jolla on erittäin korkea satopotentiaali. Soveltuu erinomaisesti leipomoteollisuuden prosesseihin.
Helmin viljelijä kertoo nähneensä heti alkukesästä, että kyseessä on kova lajike vehnänviljelyyn. Jurvassa Keski-Marttilan tilaa viljelevä Taneli Marttila ei aio miettiä, mitä vehnää keväällä kylväisi. Valinta on selvä, koska edellisen kasvukauden HelmiBOR-vehnä toi niin hyvän…
Kulunut kasvukausi tuotti ennätyssatoja monille viljanviljelijöille. Viljelytekniikan ja lajikevalinnan yhteispelillä Suomen oloihin jalostettujen lajikkeiden satopotentiaalia saatiin hienosti kotiutettua. HelmiBOR-vehnän keskisato 7300 kg/ha, DonnaBOR-kaura 7500 kg/ha, AlvariBOR-ohra 7500 kg/ha. Jyväskylän KoneAgria-messuilla Borealin osastolla poikenneilla…
Vätin tilalla Säkylässä kylvettiin tänä keväänä uutta Helmi-vehnää. Aikainen uutuusvehnä haastaa selvästi myöhäisemmät lajikkeet satoisuudellaan. Uusi lajike viljelyyn Aloite uuteen lajikkeeseen tuli broilereita tuottavalta Säterin tilalta, jonka kanssa Seppo Vätti tekee yhteistyötä. Säterin…
”Siitä tulee aivan mahdottoman hyvää pullaa”, toteaa somerolainen vehnänviljelijä Mauri Salmi. HelmiBOR-vehnässä on kaikki kohdallaan, kun siihen on tyytyväinen sekä viljelijä että leipuri. Mauri Salmen tilalla Somerniemellä on ollut Borealin uutta Helmi-kevätvehnää kylvössä…