Ensimmäistä kertaa järjestetty Pohjanmaan Peltopäivä osoitti heti tarpeellisuutensa. Viljelijät, kauppa, alan tutkimus ja neuvonta kohtasivat koeruutujen äärellä Ylistarossa tiistaina. Ammattilaiskävijöille suunnattu näyttely kiinnosti runsasta joukkoa viljelijöitä. Kaiken kaikkiaan kävijöitä oli yksipäiväisessä tapahtumassa 1500.
Näytteilleasettajia tapahtumassa oli 39. Viljaruutuja näyttelykentällä oli 140 ja perunaruutuja 50. Tapahtumalla on viljelijöille suuri merkitys. Pohjanmaan Peltopäivässä pystyi paikan päällä näkemään esittelyruutujen kautta eri lajikkeita sekä lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden vaikutuksia.
Uusia lajikkeita Pohjanmaan lakeuksille
Boreal esitteli tilaisuudessa uutuuslajikkeitaa, jotka soveltuvat hyvin Pohjanmaan tuotanto-oloihin. Boealin lajikkeilla on vahva asema Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla. Alueella viljellyimpien lajikkeiden joukossa on niin kestosuosikkeja kuin uutuuksiakin. Uudet lajikkeet ovat aina markkinoille tulleessaan parannuksia vanhempiin verrattuna, joten vaihtaminen uudempaan kannattaa.
Akseli on Suomen viljellyin lajike ja suosikkikaura myös Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla. Uutuuskauroista Riina ja Meeri tarjoavat paitsi aikaisuutta myös korkeaa satotasoa ja huippulaatua kauran tuotantoon. Ne soveltuvat erinomaisesti kauran tuotantoon Pohjanmaalla.
Aikainen Anniina on ollut viljellyin kevätvehnä jo monena vuonna, ja myös Pohjanmaalla siihen luotetaan. Uudempi, yhtä aikainen vehnä Wappu on myös nousemassa suurempaan viljelyyn. Aikaisten vehnälajikkeiden lisäksi esimerkiksi Wellamo tarjoaa myös Pohjanmaalle sopivan vaihtoehdon. Se on sopiva yhdistelmä satoa, laatua ja riittävän aikaisen kasvuajan tuomaa viljelyvarmuutta.
Borealin kova monitahoisten ohrien kolmikko Edvin, Einar ja Elmeri on noussut laajaan viljelyyn Pohjanmaalla. Tänä syksynä kolmikko saa kovat kilpailijat Borealin uusista myöhäisistä monitahoisista Severistä ja Justuksesta, jotka molemmat yltävät satoisuudessaan ohrien kärkikastiin. Uudet aikaiset monitahoiset Aukusti ja Wolmari yltävät huomattavasti vanhempia aikaisia lajikkeita suurempiin satoihin ja ovat myös laadultaan ja taudinkestävyydeltään parannuksia vanhempiin verrattuna.
Kaksitahoisista ohrista Harbinger tarjoaa viljelyvarmuutta ja satoa Pohjanmaalle. Se soveltuu Saanan tapaan viljeltäväksi happamammillakin mailla. Mallasohrana se on hyväksytty myös Altian tärkkelysohran sopimuslajikkeeksi. Uutena kotimaisena kaksitahoisena lajikkeena tänä syksynä markkinoille tuodaan Trekker, joka on mallastyypin lajikkeista kaikkein satoisin. Testaukset Trekkerin soveltuvuudesta mallas- ja tärkkelysohrakäyttöön ovat parhaillaan käynnissä.