Reijo Toppari kylvi viime kesänä Borealin uutta Tuomas-ohraa ensimmäistä kertaa. Satoisaksi sanottu lajike kiinnosti, sillä sitä oli joutunut odottamaan tovin. Odotukset myös täyttyivät, vaikka kelit heittivät kapuloita rattaisiin.
Reijo Toppari tuottaa siemenviljaa ja rypsiä Kauhavalla Etelä-Pohjanmaalla. Peltoja on viljelyssä yhteensä noin 180 hehtaaria, ja niiltä korjattava ohra, kaura ja vehnä myydään enimmäkseen suoraan toisille viljelijöille. Kiertokasvina toimiva rypsi menee öljypuristamolle Etelä-Suomeen.
Siementuotantoon on tilalla vuosikymmenien perinteet, sillä jo Topparin isä erikoistui aikanaan siemenviljaan. Nykyinenkin isäntä on ollut ohjaksissa lähes 30 vuotta.
– Uutuuslajikkeet tuovat hommaan mielenkiinnon, kun näkee, miten ne pärjäävät vanhoja lajikkeita vastaan, Reijo Toppari sanoo.
Kokenut siemenviljantuottaja halusi testata monitahoista Tuomas-ohraa, koska tiesi, että sille on kysyntää. Toppari toteaa, että suomalaisviljelijät lukevat uutuuslajikkeiden koetulokset tarkkaan. Haluttuja ominaisuuksia ovat hyvä satotaso, korrenlujuus, riittävä jyväkoko ja aikaisuus.
– Pitää ajatella lopullista asiakasta eli mitä lajiketta isännät haluavat. Oma tilani on 3-vyöhykkeellä, mutta lajike ei saa olla kovin myöhäinen, koska iso osa tuotannosta menee 4-vyöhykkeelle, hän taustoittaa.
Toppari kylvi Tuomas-ohraa keväällä yhteensä 31 hehtaarin alalle. Kylvötiheys jäi hieman tavallista harvemmaksi, sillä siementä oli saatavilla rajoitetusti. Siitä huolimatta Tuomas tuotti hyvin: lajikkeen keskisato oli 6 000 kg/ha.
– Yksi lohko oli ylitse muiden, sen satotaso oli paikoin jopa 8 500 kg/ha. Lohko on hikevää maata, jossa kosteus pysyy hyvin, Toppari kertoo.
Peltotyöt aloitettiin edellissyksynä kultivoimalla maa 15–20 cm syvyyteen. Keväällä kultivointi tehtiin vain 6 cm syvyyteen kosteuden säilyttämiseksi. Topparin mukaan kylvöt toukokuun puolivälin jälkeen sujuivat suurin piirtein suunnitelmien mukaan.
– Ehkä muutamaa päivää aiemmin olisin kylvänyt, jos siihen ei olisi sattunut sadepäiviä. Toisaalta myöhemmin kylvetty joutui odottamaan kesän sateita vähemmän aikaa, hän miettii.
Alkukesä oli viljanoraille karu. Pohjoistuuli pysäytti oraiden kehityksen, ja kun sadetta kesäkuun lopulta lähtien tuli, se aiheutti jälkiversontaa. Toppari toteaa, että jälkiversonnan takia puintia joutui syksyllä myöhentämään.
Kuiva alkukesä tuotti haasteita myös kasvisuojeluun. Toppari teki rikkakasviruiskutukset juhannuksena Quelex Compolla, mutta pellot puskivat lisää rikkoja vielä myöhemmin kesällä. Tautiruiskutuksia hän pääsi tekemään vasta kun vilja tuli tähkälle.
– Vesiheinä oli iso ongelma yhdellä lohkolla. Jos jotain tekisin nyt toisin, niin ajaisin rikat myöhemmin, mutta nyt se mahdollisuus meni vähän ohi. Korrensääteitä en uskaltanut käyttää myöhemminkään, ja silti Tuomas pysyi täysin pystyssä, hän summaa.
Typpilannoitetta Tuomas-ohra sai noin 90 kg/ha sekä rikantorjunnan yhteydessä hivenaineravinteita.
Toppari aikoo laajentaa Tuomas-ohran kylvöalan ensi kesänä 50 hehtaariin. Kasvukausi oli viljanviljelylle haastava, mutta Tuomas antoi kelpo sadon. Erityisen tyytyväinen Toppari on uutuusohran korteen, jota hän kehuu erinomaiseksi.
– Tuomaksen korsi on vähän muita ohria pidempi, ja se sietää paremmin poutaa. Kun katsoo kasvustoa, niin näkee, että se on nuokkutähkäinen lajike: sateen tullessa tähkä luovuttaa kosteuden pois, hän kuvailee.Toppari kannustaa isäntiä kokeilemaan uutuuslajikkeita vanhojen lajikkeiden rinnalla, sillä siten niiden ominaisuudet ovat verrattavissa saman kasvukauden oloissa.
Lajike: Tuomas-ohraViljelijä: Reijo ToppariKylvöala: 31 haMaalaji: hieno hieta, lohkot multavista erittäin runsasmultaisiinMuokkaus: 19.5.2023Kylvöpäivä: 20.5.2023Kylvötiheys: 380 kpl/m2Lannoitus: kylvön yhteydessä typpeä noin 90 kg, lisäksi rikkaruiskutusten yhteydessä hivenravinteita (Wuxal Multifluid 1,5 l/ha)Kasvinsuojelu: rikantorjunta Quelex Compo, tautiruiskutukset Revytrex tähkien jo tultua näkyviin, ei korrensäädettäPuintiajankohta: 12.–15.9.2023Puintikosteus: 18–19 %Sato: lohkojen keskisato 6 000 kg/ha, parhaista kohdista jopa 8 500 kg/haSadon laatu: hlp 67–68 kg, seulonta <2 mm 5 %
Lue lisää Tuomas-ohrasta
Huolellisesti valittu jakeluverkostomme kattaa koko maan. Suomessa on yli 400 Borealin lajikkeiden siementä toimittavaa myyntipistettä.Tutustu yhteistyökumppaneidemme edustuslajikkeisiin!
Takana mielenkiintoinen päivä peltokasviseminaarissa, jossa saimme mm. kuulla @kinnarintila menestysresepteistä.👩🏻🍳Illan aikana kävimme lukuisia mielenkiintoisia lajikekeskusteluja. Erityisesti @viking_malt kanssa yhteistyössä kehitetyt entsyymiohrat herättivät kiinnostusta.✨Entsyymiohrien viljelyyn pääset mukaan tekemällä viljelysopimuksen Viking Maltin kanssa. Entsyymiohrien siemenet ovat saatavilla suoraan meidän kauttamme.🤠 #rakkaudestalajikkeisiin #kylväkotimaista #borealkasvinjalostus
@katilansikyla kävi kuvaamassa toimitusjohtajaamme Karria lehtijuttua varten📸 #behindthescenes🎬 #rakkaudestalajikkeisiin #kylväkotimaista #borealkasvinjalostus
KoneAgria 2025 keräsi yhteensä 15 822 kävijää ja sen kyllä huomasi!✨Osastollamme riitti vilskettä koko messujen ajan👏Etenkin uutuuslajikkeemme herättivät paljon kiinnostusta ja oli mahtavaa kuulla teidän kokemuksia kuluneesta kasvukaudesta sekä ensikevään kylvösuunnitelmista🌱 Iso kiitos kaikille, jotka poikkesitte moikkaamassa Borealin osastolla – Te teitte messuista huikeat!🤗 #koneagria #rakkaudestalajikkeisiin #kylväkotimaista #borealkasvinjalostus
Tule kuulemaan kauranjalostajamme Hanna Haikan ajankohtaiset kaurakuulumiset! #kylväkotimaista #rakkaudestalajikkeisiin #koneagria