Inka BOR

Viljelyvarma, myöhäinen kauralajike elintarvike- ja rehukauran tuotantoon. Pitkähkö, mutta silti luja korsi on eduksi erityisesti kasvukausina, joina veden puute vaivaa kasvustoja.

Jälleenmyyjät

Inka on myöhäinen lajike, joka asettuu kasvuajaltaan Avenuen ja Donnan väliin. Inka soveltuu parhaiten I-II vyöhykkeille sekä III-vyöhykkeen suotuisimmille viljelyalueille.

Inka on satoisa lajike. Se on menestynyt erityisesti eteläisen ja läntisen Suomen savi- ja kivennäismailla. Pidempi korsi tuo kuivuudenkestävyyttä, joka on näkynyt hyvinä satotuloksina erityisesti kosteusolojen vaihdellessa kasvukauden aikana.

Inka on laadultaan erinomainen ja monikäyttöinen lajike. Elintarvike- ja rehuteollisuuden käyttöön Inka sopii hyvin sopivan, lähes Mattyn kokoisen jyvänsä, alhaisen pienten jyvien osuutensa ja ohuen kuorensa ansiosta. Hyvä hehtolitrapaino sekä useimpia muita myöhäisiä kauralajikkeitaorkeampi rasvapitoisuus monipuolistavat Inkan käyttömahdollisuuksia teollisuuden ja kotoisen rehun raaka-aineena.

Inkan korsi on hieman pidempi, mutta lajike on erittäin lujakortinen. Jaettu kasvunsäädekäsittely on suositeltavaa, mikäli kasvu on hyvin rehevää. Jalostajan korrensäädekokeissa Inkan korsi lyheni vähemmän kuin lajikkeilla keskimäärin. Pohjanmaalla Inka hyötyy toistuvasta korrensäädekäsittelystä.

Inkan kestävyys kauran lehtilaikkua vastaan on hyvä. Peitattu siemen ja mahdollisimman monipuolinen viljelykierto pitävät tautiriskin alhaisena. Borealin omien testausten mukaan Inkan kestävyys Fusarium graminearum-sienten aiheuttamaa DON-toksiinikertymää vastaan on keskimääräistä parempi; sillä on myöhäisten BOR lajikkeiden alhaisin DON-toksiiniriski.

Öljy- ja palkokasvit sekä syysviljat ovat hyviä esikasveja kauralle.

Kauran voi kylvää kylmään maahan. Sopiva kylvötiheys on maalajista ja kylvöajasta riippuen 400–550 itävää siementä/m2.

Riittävä typpilannoitus varmistaa lajikkeen satopotentiaalin hyödyntämisen. Lannoituksen voi myös jakaa, jolloin sitä on mahdollista tarkentaa kasvukauden olosuhteisiin sopivaksi. Myös riittävästä mangaanilannoituksesta on huolehdittava.

Boreal Kasvinjalostus Oy
Linjanumero: BOR 14141
Kasvilajikeluetteloon: 2021

Myöhäiset kauralajikkeet, Lähde: Viralliset lajikekokeet 2017 – 2024, px.luke.fi (M) = Mittarilajike

Lajikevertailu

Lajike Kasvuaika Sato (kg/ha) Käyttötarkoitus Valkuainen (%)
BOR Leena 97 7068 elintarvike, rehu 12,2
Donna 97 6559 elintarvike, rehu 12,1
Inka 97 6664 elintarvike, rehu 11,7
Jukka 92 6262 elintarvike, rehu 13,0
Luukas 89 6086 elintarvike, rehu 13,8
Meeri 89 5307 elintarvike, rehu 14,1
Nella 87 5801 elintarvike, rehu 13,7
Nestor 95 7013 elintarvike, rehu 12,3
Niklas 89 5691 elintarvike, rehu 14,1
Oiva 93 6081 elintarvike, rehu 12,9
Perttu 87 6017 elintarvike, rehu 13,8
Taika 94 6095 elintarvike, rehu 13,4

Lähde: Viralliset lajikekokeet 2017 – 2024, px.luke.fi, (M) = Mittarilajike

Lisätietoja

Hanna Haikka

Hanna Haikka

Kasvinjalostaja

Kaura

Uutuudet

  • Uutuus

    SanttuBOR

    Nurmikasvit
    Nurminatojen satokärjessä
    Sato kg/ha: 10670
    Lue lisää
  • Uutuus

    DorothyBOR

    Nurmikasvit
    Talvenkestävä satotimotei
    Sato kg/ha: 11211
    Lue lisää
  • Uutuus

    DiandraBOR

    Nurmikasvit
    Satoisa, nopeakasvuinen timotei
    Sato kg/ha: 11146
    Lue lisää
  • Uutuus

    LempiBOR

    Herne
    Erittäin aikainen viljelyvarma rehuherne
    Kasvuaika vrk: 92
    Sato kg/ha: 4360
    Lue lisää
  • Uutuus

    HeikkiBOR

    Herne
    Laonkestävyydeltään ja valkuaissadoltaan kärkiherne
    Kasvuaika vrk: 94
    Sato kg/ha: 4367
    Lue lisää
  • Uutuus

    Messi

    Öljykasvit
    Entistä satoisampi puolikääpiölajike
    Lue lisää
  • Uutuus

    SinuheBOR

    Kevätrypsi
    Öljypitoinen satoloikkaaja
    Kasvuaika vrk: 105
    Sato kg/ha: 2058
    Lue lisää
  • Uutuus

    NestorBOR

    Kauralajikkeet
    Huippusatoa myös haastavissa oloissa
    Kasvuaika vrk: 95
    Sato kg/ha: 7013
    Lue lisää
  • Uutuus

    JukkaBOR

    Kauralajikkeet
    Aikaista satopotentiaalia
    Kasvuaika vrk: 92
    Sato kg/ha: 6262
    Lue lisää