Aikainen, korkean beetaglukaanin kuitukaura PerttuBOR tuotti hyvän sadon Jyväskylässä.
Viime keväänä kylvökelit vaihtelivat Keski-Suomessa niin paljon, että muutaman päivän välein tulleiden sateiden kuivumista odotellessa monen viljelijän kylvöt venyivät pitkälle kesäkuuhun.
Salmelan tilaa viljelevä Tuomas Mäkinen pääsi kuitenkin kylvämään Borealin aikaista uutuuskauraa Perttua hyvissä ajoin, 17. toukokuuta.
– Kylvöaika on meidän maalajeilla aina sellaista taiteilua, kun viljaa ei millään ehdi saada sitä tahtia maahan kuin olosuhteet edellyttäisivät. Viime keväänä kylvöt venyivät erityisen paljon sateiden takia. Perttu olikin jo hyvin oralla siinä vaiheessa, kun viimeisiä viljoja vasta kylvettiin, Tuomas Mäkinen muistelee.
Siilon pinta nousi muita ylemmäs
Salmelan tilan lohkot ovat pääosin hiesumaata, jolla multavuus vaihtelee. Perttu-kaura sijoitettiin nurmen jälkeen kynnetylle hiesulle, joka oli äestetty ennen kylvöä.
Perttu kasvatti hyvin sivuversoja, sillä aikaisen kylvön vuoksi kaurat ehtivät saada sateita riittävästi, ja kesälläkin tasainen kasvusto jatkoi kehittymistään. Syksyllä Salmelan tilan Perttu-lohkot saatiin puitua 2. syyskuuta mennessä ja kaura tuotti 5500 kg/ha sadon.
Tuomas Mäkisen arvion mukaan kesän kuivuus varmasti verotti satoa, mutta se oli painavaa – vaikka hehtolitranpainoa tai tuhannen jyvän painoa ei määritetty, siilojen täyttyminen paljasti tilanteen hyvällä tavalla.
– Laitan tänä keväänäkin Perttua viljelyyn Niklaksen rinnalle, koska Pertussa on vanhempiin lajikkeisiin verrattuna enemmän elintarviketeollisuuden kaipaamia ominaisuuksia. Ensi kesän jälkeen ollaan jo viisaampia käytännön viljelystä, Tuomas Mäkinen arvioi.
Tasaisen sadon ja korkean kuidun PerttuBOR
- Pertun laatu on tasapainoisen hyvä. Tjp on aikaisten lajikkeiden parhaimmistoa. Alle 2 mm jyvien osuus sadosta on suhteellisen pieni. Hehtolitrapaino on hyvä.
- Pertun rasva- ja betaglukaanipitoisuudet ovat keskimääräistä parempia. Perttu on ohutkuorinen ja Borealin kuorintakokeissa se on käyttäytynyt hyvin. Jyvä on valkoinen.