Fennica tuottaa ison sadon ja tasaisen mallaslaadun

1.7.2020

Viljelyvarma ja satoisa uutuusohra FennicaBOR tuo mallasohran viljelyyn lisäarvoa isolla jyvällä, erittäin hyvällä taudinkestävyydellä sekä tasaisella mallaslaadullaan.

Uusi virallinen mallasohra FennicaBOR on somerolaisen Asmo Saarisen viljelyssä jo toista vuotta. Viime kesänä Fennica tuotti yli 7000 kg hehtaarisadon 13 hehtaarin alalta.

– Kasvukausi 2019 oli tilamme paras satovuosi omassa viljelyhistoriassani. Myös Fennica menestyi hyvin. Siemenkoko oli iso, tuhannen siemenen painoksi tuli peräti 56 grammaa. Kasvusto pysyi painavasta sadosta huolimatta hyvin pystyssä, kertaa Saarinen.

Tänä kesänä Fennica on kasvanut kuivuudesta huolimatta mukavasti pituutta. Tähkälle Fennica tuli heti juhannuksen jälkeen.

– Sen verran onnea oli matkassa, että viikkoa ennen juhannusta Fennica-pelloille saatiin 23 millin sade. Vesi tuli hieman liian myöhään, mutta osittain sen ansiosta ohra ei nyt ole aivan äärimmäisen lyhyttä, Asmo Saarinen toteaa.

Kuivuus verotti kasvuston tiheyttä

Kumpanakin vuonna Fennicaa on viljelty samantapaisella viljelyohjelmalla. Kasvunsäädemäärä on lannoitukseen ja satopotentiaaliin nähden maltillinen mutta lujakortiselle lajikkeelle riittävä.

– Jarrua ei saa painaa liikaa, tiivistää Saarinen.

Kesäkuun viimeisenä päivänä Asmo Saarinen tarkastelee kasvustoa kohtuullisen tyytyväisenä. Tiheys ei ole vuoden takaisen veroinen, mutta jyvämäärä on normaalin rajoissa, 22–26 kappaletta tähkässä. Lehdet ovat täysin puhtaita taudeista ja puutosoireista ja niillä on tautisuoja ja hiventarve hoidossa.

– Nyt alkaneet sateet turvaavat jyvän täyttymistä. Jos tuhannen siemenen paino saadaan korkeaksi, voidaan vielä saavuttaa kohtuullinen sato, Asmo Saarinen toteaa.

 

Kiinnostava uutuusohra FennicaBOR

  • Uusi virallinen mallasohra
  • Satotaso mallasohralajikkeiston kärkeä. Satopotentiaali on virallisten lajikekokeiden perusteella lähellä RGT Planetin tasoa.
  • Hyvin viljelyvarma lajike lujan kortensa ja erittäin hyvän taudinkestävyytensä ansiosta. Esimerkiksi mallasohran pahimpaan tautiin eli verkkolaikkuun Fennican kestävyys on huipputasoa.
  • Fennica on kiinnostava myös hyvän jyväkoon, sopivan valkuaispitoisuuden ja tasapainoisen mallastuslaatunsa ansiosta.
  • Fennica on tulossa laajasti siemenkauppaan syksyllä.

 

Fennican viljelytoimenpiteet 2020

Maalaji: hieno hieta, pH 6,5

Esikasvi ja muokkaus: Kahdella lohkoista esikasvina ruis + syyskyntö. Kolmannella lohkolla ohra + kevätmuokkaus lautasmuokkaimella.

Lannoitus: Kerralla kylvön yhteydessä lähelle ympäristötuen mukaista maksimia.

Kasvinsuojelu: Ruiskutuskertoja on kaksi, ja mukana on myös hivenlehtilannoitteita. Rikat on molempina vuosina torjuttu gramma-aineen ja Staranen yhdistelmällä ja lisänä on ollut tehokas tautiaineseos sekä korrensääteeksi Sonis 0,15 l. Vihneiden pilkistäessä on ajettu tautiaine ja uudestaan Sonis 0,15 l.