Ajankohtaista

Jalostusohjelmissa vuosien kuluessa tuotettu data soveltuu hyvin kauran ja ohran ominaisuuksien genomiseen ennustamiseen, käy ilmi MMM Hanna Haikan väitöstutkimuksesta. Jalostusprosessin vaativiin aiheisiin, kuten sadon ennustamiseen ja punahomeen kestävyyteen keskittynyt tutkimus osoitti genomisen ennustamisen…
Vuonna 2008 Vertti oli vasta pilke Borealin kasvinjalostaja Mika Isolahden silmäkulmassa, mutta suunnitelma oli selvä. Tavoitteena oli jalostaa rehuohra, joka menestyy hyvin myös pohjoisemmassa Suomessa. Nyt, reilu kymmenen vuotta myöhemmin, Vertti on Suomen…
Ruoantuotannon omavaraisuus ja huoltovarmuus ovat nousseet tänä keväänä arvoonsa. Mutta mitä kaikkea niiden takana onkaan? Kotimaisen kasvinjalostuksen ansiosta Suomen ruoantuotanto ei ole riippuvainen ulkomaisten kylvösiementen tuonnista. Suomea ja koko maailmaa on kohdannut tänä…
Boreal jatkaa kevään kylvövalmisteluja ja kotimaisten lajikkeiden jalostamistyötä koronavirustilanteen vaatimia varotoimenpiteitä noudattaen. Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen aikana elämän perusasiat kuten terveys, ruoka ja läheisten hyvinvointi ovat nousseet kaiken keskipisteeseen. Maan hallituksen ja terveysviranomaisten asettamien…
Katsoimme Borealin 25-vuotisjuhlavuoden päätteeksi kristallipalloon yhdessä Mustialan agrologiopiskelijoiden kanssa. Miltä näyttää maataloustuotanto Suomessa 25 vuoden kuluttua? ”Sopeudutaan ilmastonmuutokseen.” ”Tuotetaan sitä, mitä kuluttajat toivovat.” ”Ratkaistaan ongelmia positiivisella yhteistyöllä.” Mustialan agrologiopiskelijat eivät jää voivottelemaan, kun…
Tiesitkö tämän: kun lajikkeen jalostustyö on tehty sataprosenttisesti Suomessa, myös lajikkeen käyttöön liittyvät maksut jäävät Suomeen. Suomessa tehtävä työ hyödyttää viljelijää jatkossakin. Ei ihan heti uskoisi, että yhden pienen kylvösiemenen takana on useiden…
Jokapäiväiset valintamme vaikuttavat siihen, että suomalainen ruoka tuotetaan ilmaston kannalta kestävästi. Viljelykasvien ominaisuuksia kehittämällä ilmastokestävyyttä pystytään parantamaan entisestään. Ruoantuotannon hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ohjaa vahvasti nykypäivän tuottajaa ja kuluttajaa. Ilmaston kannalta kestävä tuotanto perustuu monipuoliseen…
Suomalaisille tärkeä ruis on sitkeä ja vaatimaton vilja: se selviää talven yli ja sen juuristo kestää kuivuutta. Pitkäkortisena viljana se on kuitenkin altis lakoontumiselle ja satotappioille. Uusi tutkimus etsii keinoja pitää ruis kilpailukykyisenä…
Kiitos luottamuksesta! Kyselyyn vastanneet viljelijät arvostavat Borealin lajikkeissa kotimaista työtä, paikallisiin olosuhteisiin sopivuutta sekä viljelyvarmuutta. Kysyimme Jyväskylän KoneAgriassa 10.-12.10.2019 Borealin osastolla poikenneilta messuvierailta, mikä saa heidät valitsemaan Suomessa jalostetun kasvilajikkeen omalle pellolleen. Saimme…
Boreal Kasvinjalostus Oy 25 vuotta Yritys on perustettu 1994 Jalostusohjelmissa on 12 kasvilajia 25 vuoden toiminnan aikana Boreal on tuonut viljelijöiden käyttöön 145 uutta lajiketta Vuosittain yli miljoona hehtaaria peltoja viljellään Borealin jalostamilla…
Fusarium-sienen tuottamat toksiinit aiheuttavat ongelmia viljoilla Suomessa. Viljan laadun seurannan näytteitä määritetään eniten kauralta, mutta myös vehnällä ja ohralla. Fusarium-kestävyys viljoilla on monimutkainen ominaisuus, mutta jalostuksessa tehdään tiiviisti töitä kestävyyden parantamiseksi.
Punahomeen kestävät kauralajikkeet ovat askeleen lähempänä toteutumistaan, kun Boreal aloittaa genomivalintaan perustuvien jalostustekniikoiden kehittämisen kauralla Luonnonvarakeskuksen (Luke) vetämässä GenoKaura-hankkeessa yhdessä Helsingin yliopiston kanssa Punahometta kestävien lajikkeiden kehittäminen on osa suomalaisen maatalouden sopeuttamista ilmastonmuutoksen…
Kasvinjalostus on työtä suomalaisen viljelijän parhaaksi.
Kauran käyttö teollisuudessa on hyvässä nosteessa ja kauratuotteiden kulutus kasvaa kotimaassa 10 %:n vuosivauhdilla. Suomi on myös maailman toiseksi suurin kauranviejä. Kauratuotteiden kasvava suosio avaa Suomelle mahdollisuuden nousta merkittäväksi tekijäksi kansainvälisillä kaura- ja…
Kasvinjalostajien keinoja ilmastonmuutoksessa ovat uusien ilmastokestävien ja kasvuajaltaan erilaisten lajikkeiden jalostaminen sekä uusien lajien tuominen kasvinjalostuksen piiriin, sanoo Borealin jalostusjohtaja Merja Veteläinen puheenvuorossaan yhteispohjoismaisessa tutkimustyöpajassa Oslossa. Pohdinnassa ovat tulevaisuuden tärkeimmät tutkimustarpeet ja kasvinjalostuksen…