Eurooppalaiset kuluttajat peräänkuuluttavat yhä kestävämpää kasvintuotantoa. Keinoja muun muassa rypsin ja rapsin tuholaisten torjumiseen etsitään vimmatusti, ja keinovalikoima vaihtelee viljelyteknisistä menetelmistä aina tuholaisia kestäviin lajikkeisiin. Haaste on kova, mutta ei ylitsepääsemätön.
Tuholaiset riesana ympäri Eurooppaa
Tuholaiset puhuttivat menneenä kesänä etenkin öljykasvinviljelijöitä. Taimivaiheen tuholaisten torjunta on öljykasveilla merkittävästi vaikeutunut, koska monissa Euroopan maissa ei ole käytössä tehokkaita siemenen peittausaineita. Torjunta-aineita kestävien tuholaisten määrä on samaan aikaan kasvanut lisääntyneiden kasvustoruiskutusten vuoksi.
Torjunta-aineissa käytettyjä tehoaineita on saatavilla yhä vähemmän, ja paine kehittää vähemmän torjunta-aineista riippuvaa maataloutta on kasvanut. Alan toimijoilla on kiire löytää ratkaisuja, sillä tuholaisten määrän arvioidaan lisääntyvän entisestään ilmastonmuutoksen myötä.
Tuholaisten luontaisten vihollisten sekä pölyttäjien määrää pyritään lisäämään viljelemällä monimuotoisia, ruiskuttamattomia kaistoja rapsipeltojen vieressä. Toisinaan voidaan myös viljellä ns. houkutuskasveja, joiden avulla tuholaiset voidaan ohjata pois viljelykasvilta.
Jotain vanhaa, jotain uutta
IPM eli integroitu kasvinsuojelu lienee kaikille eurooppalaisille tuttu menetelmä, eikä sinänsä mikään uusi keksintö. IPM:n hyviin viljelymenetelmiin perustuvat käytännöt on kuitenkin nostettu uudelleen jalustalle Euroopassa. Tiedossa on, että paremmalla seurannalla, tuholaisten liikkeiden tuntemisella ja torjuntakynnyksiä noudattamalla voidaan tehostaa tuholaistorjuntaa ja vähentää torjunta-aineiden käyttöä. Maatalouden digitalisaatiosta toivotaan löytyvän tähän apukeinoja.
Nopea taimettuminen on avainasemassa taistelussa öljykasvien taimivaiheen tuholaisia vastaan, ja vanha tunnettu keino onkin edesauttaa nopeaa taimettumista kylvön ajoituksella.
Myös kasvinsuojeluyritykset kehittävät laajalla skaalalla ratkaisuja tuholaisongelmiin. Uusien kemiallisten aineiden kehittämisen lisäksi myös biologisia kasvinsuojeluaineita ja muita vaihtoehtoja saadaan lisää. Tästä yksi esimerkki on RNAi-teknologiaan perustuva torjuntamenetelmä, jossa torjunta pystytään keskittämään tiettyyn tuholaiseen. Saksassa on myös saatu lupaavia alustavia tuloksia ns. suutinvarsitekniikasta (dropleg application technique), jonka avulla kasvinsuojeluaine voidaan ohjata kukkivan kasvuston alapuolelle ja siten minimoida pölyttäjien altistus aineelle.
Seosviljelyn hyödyt testissä
Seosviljelykään ei ole mikään uusi keksintö, ja tutkimukset osoittavat, että sen avulla on mahdollista vähentää tuholaisongelmia. Ranskassa on tutkittu menetelmää, jossa syysrapsin sekaan kylvetään härkäpapua. Härkäpapu kuolee talven aikana pois, mutta typensidontansa ansiosta se luovuttaa syysrapsille typpeä keväällä. Menetelmän avulla on onnistuttu vähentämään typpilannoitusmääriä sekä rikka- ja tuholaistorjunnan tarvetta.
Kahtena syksynä olemme kylväneet myös Jokioisille syysrapsi-härkäpapuseoskokeen, mutta tähän mennessä tulokset ovat olleet viljelyolosuhteista johtuen laihoja. Harva tutkimustulos on siis suoraan sovellettavissa meille, vaan ainutlaatuiset pohjoiset olosuhteemme vaativat meiltä joka tapauksessa kotimaista tutkimusta. Paljon voimme oppia myös suomalaisilta luomuviljelijöiltä.
Kasvinjalostajalla omia työkaluja
Tuholaisia kestävä lajike olisi eittämättä ideaalinen ratkaisu tuholaisongelmiin. Tuholaiskestävyyden jalostus on kuitenkin kallista ja työlästä ja siihen liittyy monia epävarmuuksia. Kestävyyttä saattaa joskus löytyä lajin sisältä, mutta useimmiten sitä haetaan jostakin sukulaislajista – esimerkiksi rypsin ja rapsin sukulaisesta sinapista. Tuholaiskestävyyden aikaansaaminen tavanomaisen kasvinjalostuksen keinoin kestää useita vuosia, mutta on kuitenkin lupa odottaa, että ennen pitkää käsissämme on myös tuholaisia kestäviä lajikkeita.
Uusilta geenieditointitekniikoilta odotetaan paljon tuholaiskestävyyden jalostuksessa, mutta valitettavasti ne eivät ole tällä hetkellä mahdollisia EU-maissa. Euroopan unioni on rinnastanut ne lainsäädännössään geenimuunteluun, vaikka Euroopan ulkopuolella tämä uusi tekniikka on yleisesti rinnastettu tavanomaiseen kasvinjalostukseen.
Rapsi ja rypsi puolustavat paikkaansa
Saattaa hyvinkin olla, että parhaat keinot ovat vielä keksimättä. Niskalenkin ottaminen tuholaisista vaatiikin ennen kaikkea yhteistyötä ja panostusta tutkimukseen.
Haasteista huolimatta on kuitenkin selvää, että rapsilla ja rypsillä on erittäin tärkeä paikka viljelykierrossa ja terveellisessä ruokavaliossa. Tästä syystä onkin toivottavaa, että rapsi ja rypsi pysyvät viljelijän kannalta kannattavina kasveina, ja että ne jatkossakin kaunistavat maalaismaisemaa kestävällä tavalla niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.
